Hyrynsalmen kunta taloushallinto

24.5.2023

Hyrynsalmen kunnan talous- ja palkkahallinnon siirto Kuntalaskennalle sujui vauhdikkaasti

Hyrynsalmen kunta päätyi kilpailuttamaan talous- ja palkkahallintopalveluiden hoitamisen syksyllä 2022 soteuudistuksen myötä. Kilpailutus tehtiin kireässä aikataulussa ulkoista konsulttia hyödyntäen. Kilpailutusta edelsi markkinakartoitus, johon Kuntalaskentakin osallistui.

Hyrynsalmen kunnalla oli tiukka aikataulu, koska kilpailutus päästiin toteuttamaan elo-/syyskuun vaihteessa ja talous- ja palkkahallintopalvelut piti saada toimimaan uuden palveluntarjoajan kanssa heti vuoden 2023 alusta alkaen.

– Olen tyytyväinen löytämäämme toimintamalliin ja Kuntalaskennan aktiiviseen ja ripeään toimintaan. Hankkeessa oli kireä aikataulu, mutta siitä selvittiin hyvin, Hyrynsalmen kunnanjohtaja Heimo Keränen sanoo.

Palveluntuottajan vaihtuessa isossa roolissa on projektinhallinta, jolla varmistetaan palveluiden häiriötön toiminta myös vaativassa siirtymävaiheessa.

– Kuntalaskenta rakensi siirtymävaiheen projektin selkeästi ja huolellisesti ja prosessit toimivat hyvin. Säännöllisillä seurantapalavereilla varmistettiin asioiden toimivuus. Järjestelmät ja palvelut toimivat tässä hankkeessa hyvin, projektissa mukana ollut Hyrynsalmen hallintopäällikkö Heini Pirttiaho sanoo.

– Kilpailuttamalla on mahdollista saavuttaa laadukasta palvelua kustannustehokkaasti. Kilpailutusta edeltävä markkinakartoitus on hyvä asia asiakkaille, että palveluntarjoajille, kommentoi Kuntalaskennan toimitusjohtaja Pertti Vartiamäki.