Kuntien taloushallinto

16.3.2022

Kuntalaskenta Kuhmoisten kunnan taloushallintokumppaniksi

Kuhmoisten kunta on valinnut Kuntalaskenta Oy:n taloushallintokumppanikseen. Kuntalaskenta huolehtii Kuhmoisten taloushallinnosta 1.1.2022 alkaen. Palvelun käyttöönotto, jonka yhteydessä kunnan aiemmin käyttämä taloushallintojärjestelmä korvattiin uudella, tehtiin erittäin nopeassa aikataulussa vain kahdessa kuukaudessa.

”Taloushallintopalvelujen kilpailuttaminen oli toimivin ratkaisu, kun emme useista rekrytointiyrityksistä huolimatta löytäneet pätevää henkilöä kunnan pääkirjanpitäjän tehtävään. Meille tärkeintä on varmistaa, että kunnan taloushallinto hoidetaan tarkasti ja täsmällisesti vuoden ympäri. Kuntalaskennalla on tarvittavat resurssit ja asiantuntemus, johon voimme luottaa”, sanoo Kuhmoisten hallintojohtaja Sanna Luukkanen.

Kuntalaskenta kehittää palvelujaan jatkuvasti asiakkaidensa toiveiden ja tarpeiden perusteella, ja myös Kuhmoisten näkemyksiä haluttiin kuulla heti yhteistyön alusta alkaen. ”Meidät kutsuttiin heti kumppanuuden alkaessa mukaan kehittämään palveluun liittyvää johdon työpöytää ja raportointia. Arvostamme sitä, että Kuntalaskenta kuuntelee asiakkaitaan myös kehitystyössä”, toteaa Kuhmoisten kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen.

”Taloushallinnon osaajista käydään kovaa kilpailua, ja toisaalta monissa kunnissa pitkään työskennelleitä kirjanpitäjiä jää eläkkeelle. Ulkoisen kumppanin avulla kunnat voivat varmistaa taloushallintopalvelujen jatkuvuuden ja saatavuuden eikä resursoinnista tarvitse huolehtia. Meillä palveluntarjoajana on myös paremmat mahdollisuudet kehittää ja modernisoida kuntien taloushallintoa tehokkaampaan suuntaan”, sanoo Kuntalaskenta Oy:n toimitusjohtaja Pertti Vartiamäki.

Kuntalaskennan pääomistaja on Pieksämäen kaupunki, mutta yritys toimii valtakunnallisesti.

Yhtiön asiakkaita ovat muun muassa Pieksämäen kaupunki ja Juvan, Juupajoen, Rantasalmen, Rautalammin, ja Tammelan kunnat sekä näiden omistamia konserniyhtiöitä.

 

Lisätietoja:

Pertti Vartiamäki
Toimitusjohtaja
Kuntalaskenta Oy
045 8921 765
pertti.vartiamaki@administer.fi

Sanna Luukkanen
Hallintojohtaja
Kuhmoisten kunta
0400 915 660
sanna.luukkanen@kuhmoinen.fi

 

Kuntalaskenta Oy (www.kuntalaskenta.fi ) on vuonna 2004 perustettu yhtiö, jonka liikevaihto on n. 1,35 M€. Tarjoamme digitaalisia talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita julkisyhteisöille (kunnat, kaupungit, näiden omistamat konserniyhtiöt) ympäri Suomen. Kuntalaskennan pääomistaja on Pieksämäen kaupunki. Kuntalaskennassa työskentelee 15 talous- ja henkilöstöhallinnon ammattilaista, joilla on vankka kunta-alan työkokemus ja osaaminen.